Ajankohta: aamulla aikaisin

Aamulla kun heräsin, niin mietin, että josko siirtäisi tätä aloitusta maanantaille (tiedättehän: se päivä, jolloin kaikki aina alkaa). Kakkosella on syntymäpäivät sunnuntaina, niin mietin, että söisinkö silloin vielä herkkuja. Ajatelkaa. Näin miettii merkittävästi ylipainoinen nainen. Katselin eilen leipomiani muffinsseja ja keksejä ja tiesin kyllä, että miltä ne maistuu suussa. Teki hirveästi mieli ottaa kahvin kanssa jotain. Tällä kertaa säälittävän löysä selkärankani pysyi suorassa ja aamupalaksi söin sitä puuroa ja kaksi kuppia kahvia.

Lounaaksi on tänään lupa syödä kananmunaa, aion paistaa ne, vaikka ohjeessa lukeekin, että keitettyjä. En käytä kuin puoli t-lusikallista rasvaa, niin imetyksen varjolla voin rikkoa tätäkin ohjeistusta. Puntari muuten näytti aamulla 99,4 kg. Nyt pitää vielä mitata vyötärö, lantio ja reisi, että tiedän, että tapahtuuko sillä saralla mitään. Vyötärönympärys on varmaan metrin, ellei enemmän. Saako sen anteeksi jos on synnyttänyt 3 kk sitten?

Ajankohta: Myöhemmin päivällä

Söin lounaani. Paistoin ne kaksi viheliäistä kananmunaa, laitoin kurittomuuttani sekaan 2 siivua kinkkua kuutioituna, ja keltaista paprikaa samassa muodossa. Söin munakkaan kurkun ja keltaisen paprikan kera. Aivoissani kaikui huuto: "missä leipä, missä voi, missä juusto?? miksi et syö sitä muffinssia jo?" Vaimensin huudot lukemalla uutta Maalaisunelma-lehteä. Ihan ok suomalainen versio Country Homes:ille. Mittanauha odottaa alakerrassa. Huoh. Sitä ennen hammaslääkäriin. Ei tee yhtään mieli sitä pihviä, joka on määrä syödä päivälliseksi/illalliseksi. Voiko sen vaihtaa kanaan? Eipä tietenkään, mutta kun olen jo rikkonut ainakin 4-5 ohjetta, niin menköön. Nauru

Ajankohta: Illallisen jälkeen

Tuli ihan hirveä nälkä sen hammaslääkärin jälkeen ja söin hapankorpun oivariinilla. Mutta yhden vain. Ja sitten päivälliseksi kaksi naudan pihviä, kokolihaa, mutta ei kokonaista lihaa. Painoa oli kuitenkin pihveillä sen verran vähän, että päätin syödä kaksi. Ostin kaupasta myös banaaneja, että jos tässä nyt tulee nälkä vielä illalla, niin syön sellaisen. En ole syönyt muffinssia, en keksiä, en karkkia, en sokeria. Vauva on tänään koko ajan syömässä, ja se tarkoittaa sitä, että minä olen väsynyt. Joten ne mitat sitten huomenna. Paremmalla ajalla. Kiitos tästä päivästä, aamen.